Volter Kilpi, (1874-1939), kuvaa teoksiaan eepoksiksi:
"Kertomus on juonen lankaa, eepos on elämän kosmisen tiheyden välittämistä. Minun kirjani avaavat itsensä vasta uudistetulla ja uudistetulla lukemisella, mutta vellovatkin sitten kuin selittämätön meri aina uutta aaltoa. Kirjani ovat leveällä pensselillä maalattuja tauluja, joista väri velloo elämää yksityiskohtien melkein häipyessä kokonaisuuden vuoluun."
Jo 28-vuotiaana hän kirjoitti: "Ainoastaan itsestään, omasta sanoihin tulistetusta tuntemuksestaan pitää säkenöityttää sanansa esiin, jos tahtoo niille totuuden arvon; empimättä ja arvelematta täytyy antaa niiden leimuta esiin, silloin ainoastaan välähtelevät ne totuuden kultana." -- Tämä nuorena, maailmaa vielä sen täydellisellä voimalla kokemattomana kirjoitettu lause oli kuin ennustus mitä tuleman pitää Kilven koko elämän lävitse. Tämä vain oman sisäisen elämänsä käskyjä horjumattomasti kuunteleva ominaisuus oli kaksiteräinen miekka, hänet voittoihin ja kärsimyksiin vievä.
Tämän näkemyksen hän toteutti täydellisemmin kuin yksikään muu suomalainen kirjailija, Aleksis Kivi mukaanlukien. Tuloksena on pakahduttavan loistelias kirjasarja, johon "tihuva elämän kosmos on suljettu", jonka "jokainen lause on hijottu lähettämään valoa melkein epälukuisille tahoille". Vuoden 1992 itsenäisyyspäivänä järjestetyssä äänestyksessä yli sata taiteilijaa, tutkijaa ja kriitikkoa nimesi hänen tunnetuimman teoksensa; "Alastalon salissa" itsenäisyyden ajan parhaaksi kaunokirjallisuuden teokseksi.
Kilven teksti on parhaimmillaan luettuna. Hän kertoo, että "Olen sekä huomannut itse että muilta kuullut, että varsinkin proosani laatu ja tahti vasta selvittyy minun luentani valossa. Minulla, jolla ei ole mitään lausuntakoulutusta, on luennassa eräs ammattisalaisuus. Tiedän että proosa niinkuin runouskin on äänellistä, akustista kudosta, aaltoavaa niinkuin elävä meri, eikä pelkkiä kirjan rivejä, joita silmin niellään. Tämän aaltoamisen kun yrittää vaistota, niin lukee, jollei hyvin, niin ilmentävästi kuitenkin. - Minun proosani esimerkiksi sotkeutuu vallan, ellei tätä aaltoamista siinä tapaa ja tavota."
Toivon omankin esitykseni voivan ilmaista edes pienin lainein tämän suuresti ihailemani kirjailijan väkevästä elämäntunnosta, kielensä käsittämättömästä nerokkuudesta, lämpimästä huumorista kyyneltenkin lävitse.
Markku Siivola